Sysmän 1900-luvun alkupuoliskon tunnetuimpia pelimanneja olivat Otto Hamberg (viulu), joka tunnettiin nimellä ”Nuoramoisten Sokea-Otto”, Erkki Juho Ekman (laulu, kantele, sitra) sekä ”Polkka-Vihtori” eli Vihtori Vallgrén (viulu).
Arkistomateriaaleista ja nykypäivän haastatteluissa esiin nousee myös monia muita paikkakunnan soittajia kuten:
H. Siikanen (viulu)
Mikko Hitu (viulu)
Jussi Viljami (viulu)
Matti Hyöky (haitari, torvisoittimet)
Otto Saarinen (haitari)
Vilho Saarinen (haitari)
Antti Kallio (huuliharppu)
Kalle Aartolahti (haitari)
Jaakko Kärnä (klarinetti)
Paavo Pohjola (haitari)
Leo Saksala (haitari)
Leo Sieväinen (haitari)
Otto Hamberg (1856–1937)
Otto Hamberg eli “Sokea-Otto” oli Sysmän Nuoramoisista kotoisin oleva tunnettu viulupelimanni. Sokeuduttuaan 35-vuotiaana hän lopetti työnsä majatalon renkinä ja alkoi soittaa viulua kesäisin Lahden Vesijärven satamassa vilkkaan matkareitin varrella. Näin hän onnistui ansaitsemaan vuotuisen toimeentulonsa yli 30 vuoden ajan. Hamberg soitti satamassa aamusta iltaan eikä viettänyt vapaapäivää edes sunnuntaisin. Talveksi hän palasi Sysmään.
Kun 1910-luvun alussa Hamberg ei kesän alussa palannutkaan, hänen epäiltiin kuolleen ja tästä ehdittiin mainita jo sanomalehdessäkin. Syy poissaololle kuitenkin selvisi, kun Hamberg ennen pitkää palasi Lahteen: hän oli ollut turneella Kotkassa, Kouvolassa, Loviisassa ja Porvoossa. 1920-luvulla Hambergin lahtelainen majapaikka sai uudet isännät, minkä seurauksena hän joutui lopulta jättämään Lahden taakseen ja siirtyi Heinolaan soittelemaan.
Vuonna 1971 eli 34 vuotta Hambergin kuoleman jälkeen rautatieläinen Alvar Rudolf Ekala (s. 1891, Lahti) esitti viulullaan kolme muistamaansa Hambergin soittokappaletta, jotka oli kuullut satamassa nuorena poikana.
Otto Hamberg Vesijärven satamassa. Kuvaaja ei tiedossa / Lahden museo, Lahti-Seura ry:n kokoelmasta.
Lähteet:
Sokea soittaja. Etelä-Suomen Sanomat 23.4.1914. N:o 45
Kesäistä elämää Vesijärven satamassa. Kauppalehti 16.12.1908
Päivän pakinaa. “Sokean Oton” kohtalo. Lahti 27.6.1925. N:o 71
Pikku-uutisia. Lahti 30.6.1925. N:o 72
Sysmän seurakunnallisia tietoja. Heinolan Sanomat 7.10.1937. N:o 111
Kansanelämän tutkimista Suomessa kesällä 1930. Kansan Kuvalehti 8.8.1930 N:o 32
Vihtori Vallgrén (1861–1940?)
Vihtori Vallgrén (1861–1940) eli “Polkka-Vihtori”, “Polkka-Vikki” oli sysmäläinen tunnettu viulupelimanni, joka soitti myös haitaria ja huuliharppua. Soittamisen lisäksi Polkka-Vihtori teki töitä seppänä ja soitinrakentajana: hän rakenteli niin rukkia, viuluja kuin posetiivinkin.
Polkka-Vihtori syntyi vuonna 1861 Sysmässä pelimannisukuun ja hänen äitinsä tunnettiin Polkka-Maijana. Soitonilon sanottiin korvanneen Vallgrénien “kodin ja konnun”, sillä he olivat jääneet köyhiksi ja usein kodittomiksi. Myös Polkka-Vihtori asui milloin missäkin, useimmiten Sysmän kirkonkylän lähistöllä Nuoramoisissa. Hänellä oli useita lapsia ja ainakin hänen poikiensa kerrotaan niin ikään soittaneen. Vaikka Polkka-Vihtorin sukulaiseksi on epäilty kuvanveistäjä Ville Vallgrenia, yhteyttä ei kuitenkaan ole.
Polkka-Vihtori muistetaan erityisen taitavana pelimannina, mutta hänen soittoaan ja ohjelmistoaan ei tiettävästi ole tallennettu. Sysmäläisen haitaristin Paavo Pohjolan sanotaan muistaneen ainakin 20 Polkka-Vihtorin polkkaa. Vielä 1930-luvulla Polkka-Vihtorin asuessa Sysmän kunnalliskodissa oli hän esiintynyt Sysmän pestuumarkkinoilla ja saanut kutsun hääpelimanniksi Heinolaan.
Vallgrénin viulut
Viulujen rakentaminen itse oli 1900-luvun alkupuolella yleistä, mutta Vallgrénin viuluja pidettiin erityisen hyvinä. Kun vuonna 1931 lahtelainen viulunsoittaja Onni Pursiainen oli kysyinyt Vihtorilta: “eiks teil oo viulu et sais soitella”, Vihtori oli vastannut: “ei oo, mut aamulla on”. Pursiainen osti viisi Vallgrénin rakentamaa viulua, koska ne kaikki olivat “hirmusen hyviä”.
Eläkkeelle jäänyt rakennusmies Vilho Saarinen oli saanut 80-luvulla(?) yhden Vallgrénin rakentamista viuluista, joka oli särkynyt – jäljellä oli vain pohja, kaula ja sivulistoja. Toivolan kylässä asunut Saarinen oli aikoinaan kuullut Polkka-Vihtori soittoa vanhempiensa häissä ja muistaa Polkka-Vihtorin myös kaupitelleen viuluja. Haitaria soittanut Saarinen innostui viulujen rakentamisesta Vallgrénin viulumallin pohjalta ja kuvailee, että Vallgrénin viulumalli olisi ollut pitkä ja äänireikä olisi sijoitettu normaalia ylemmäs. Hartolassa kerrotaan olleen myös viulunrakentaja, joka teki Polkka-Vihtorin mallisia viuluja.
Sysmäläinen Seppo Laaksovirta oli perinyt isältään Vallgrénin viulun, jonka hän kertoi olevan peruja ajalta, jolloin Polkka-Vihtori asui Sepon isoisän Kalle Laaksovirran (ent. Boman) Kuusenkannon saunassa. Viulun koko pituus on 59 cm, kopan pituus 36 cm ja kopan leveys leveimmästä kohdasta 21,5 cm.
Vallgrénin rakentama viulu, jonka mitat ovat koko pituus 59 cm, kopan pituus 36 cm ja kopan leveys 21,5 cm. Kuva Santte Salonen.
Lähteet:
Pekko, Otto ja ”Polkka-Vihtori” – kolme itähämäläistä kansan pelimannia. Itä-Häme 13.9.1940 No 102
Sieltä missä Ville Vallgrenin esi-isien kehtoa liekutettiin. Suomen Kuvalehti 3.1.1931
Tampereen kansanperinteen äänitearkiston A-K -kokoelman äänitteet:
A-K 0663 /1962
A-K 0664 /1962
A-K 0666 /1962
Tampereen kansanperinteen äänitearkiston yleiskokoelman äänitteet:
Y 04285 /1979
Y 04286 /1979
Y 03490 /1971-08-05
Y 05435 /1973
Haastattelut:
Laaksovirta, Seppo, s. 1945. Sysmä. Haastattelu 9.8.2024, haastattelijana Verna Kylmänen ja Santte Salonen. Tallenne kirjoittajan hallussa.
Erik Johan Ekman (1884–1972)
Erik Johan (Erkki Juho) Ekman (9.3.1884–30.5.1972) lauloi sekä soitti sitraa ja kanteletta.
Ekman syntyi Sysmän Nuoramoisissa ja suoritti kansakoulunsa Joutsjärvellä. 12-vuotiaasta lähtien hän oli paimenpoikana ja taloissa töissä, muun muassa Virtaan kartanon passarina 15-vuotiaana. Kiertolainen elämäntyyli vei nuorta Ekmania myös Pietariin ja Viipuriin, jossa hän oppi työnantajaltaan kivimies Pöntiseltä laulusävelmän Jos tästä se laulu aljettas. Erkki Ala-Könnin keruuhankkeiden yhteydessä 60-luvulla Ekman kuvailee, että “pelmanniks kelpas ainoastaan jos oli jo puolihullu, sillä se oli piru joka sille oli oppimestarina”.
1920-luvun alussa Ekman asettui 18 vuodeksi Lahteen, jossa hän viihtyi radioaseman vahtimestarina. Vuosina 1937–1939 hän tallensi kansanperinnettä, kuten tarinoita ja sävelmiä. Hänellä oli myös oma poikkeuksellinen tapansa melodioiden nuotintamiseen. Vuonna 1938 perinteenkerääjä Jorma Väänänen kirjasi Ekmanilta ylös kahdeksan sävelmää: runo- ja rekilauluja, junttalaulun, kaksi valssia sekä polkka-masurkan.
Sysmään Ekman palasi 1940-luvun lopulla ja osti Mustalammen ja Valkealammen välistä Vanhapaikka-nimisen maa-alueen, johon hän rakensi itselleen pienen talon. Asuinpaikkansa läheisyydessä hän teki muinaiskaivauksia ja löysi esimerkiksi kivikautisen poikkikirveen, jonka hän sittemmin lähetti Suomen Kansallismuseolle.
Erik Johan Ekman oli sysmäläinen pelimanni, joka toimi mm. kartanoiden seppänä, perinteentallentajana ja Lahden radioaseman vahtimestarina. Kuva Verna Kylmänen, kuvattu Lahden kaupunginkirjastossa. Etelä-Suomen Sanomat 1964.
Lähteet:
Paimenpojasta tuli muinaiskaivauksia harjoittava seppä. Etelä-Suomen Sanomat 1964.
Mikkola, Kati. 2011. Paimenpojasta modernin kansakunnan rakentajaksi – Radioaseman vahtimestari ja perinteentallentaja E. J. Ekman. Teoksessa Birgitta Stjernvall-Järvi, Riitta Niskanen, Jukka Oksa & Ville Marjomäki (toim.) Kansalaistahtoa ja vaikuttamista. Lahti: Aldus Oy, 100–117.
Tampereen kansanperinteen äänitearkiston A-K -kokoelman äänitteet:
A-K 0657 / 1962
A-K 0659 / 1962